Voi kun olisi aamulla saanut hautautua peittojen alle ja jatkaa unia. Olisin nukkunut koko päivän. Pakkohan se oli ylös nousta ja raahautua töihin. Onneksi tiedossa on hiljainen loppuviikko, luultavasti ainakin. Jos vaikka saisi hoideltua rästiin jääneitä asioita. Ärsyttävää kun niitä on kerääntynyt. Pieniä juttuja joiden hoitaminen ei veisi kauaa aikaa jos vain saisi aikaiseksi. Mutta kun ei. Ei vaan jaksa kiinnostaa ja sitten ne kuitenkin painaa takaraivossa koko ajan. Iltaisin on rättiväsynyt, hyvä ettei istualleen nukahda, mutta kun  kömpii punkkaan alkaa kaikki asiat pyöriä mielessä ja uni katoaa sen sileän tien.

Pimeys
Katson valoa näkemättä sitä.
Näen vain pimeyden joka seuraa joka paikkaan.
Päivästä toiseen se hiipii kannoilla ja kun käännyn
sitä karkottamaan, näyttää se minulle kieltä ja jatkaa seuraamista.
Jos vain jatkan matkaa niin väsyykö se?
Jääkö jonnekin matkan varrelle uupuneena, luovuttaneena?
Ehkä se ei saa minua kiinni, ehkä se löytää toisen uhrin, ehkä se kuolee pois.
Ehkä, mutta vain ehkä.