Näen paljon unia, olen aina nähnyt. Suurin osa unista on seikkailu-unia, jännittäviä, vähän ahdistavia. Sitten on painajaiset joista herään sydän pamppaillen, henkeä haukkoen. Pahimpien jälkeen ei meinaa uni tulla uudelleen. Lapsena näin paljon painajaisia. Silloin oli mukava kömpiä isän ja äidin viereen jatkamaan unia. Tosin äidistä se ei varmaan ollut kovin mukavaa, olin nimittäin kova pyörimään ja potkimaan. Äiti on kertonut että hän oli joskus sitä mieltä etten voinut nähdä niin paljon pahoja unia, mutta kun hän silloin aikanaan kyseli niistä niin pakkohan se oli uskoa kun kerroin mitä kummallisimmista unista.

Viime yönä menneisyys palasi kummittelemaan. Unessa elämäni Prinssi tuli luokseni ja saimme hetken olla onnellisia. Näitä unia näen myös melko tasaista tahtia. Ne on ihania mutta seuraavat päivät ovat surullisia. Kaikki muistot ja kaiken mahdottomuus hyökyy päälle kuin yleinen syyttäjä. Pääsenköhän koskaan irti Hänestä?