Katastrofaalisen metsäkokeen jälkeen vannoin ettei meidän nelijalkaiset osallistu hetkeen minkään valtakunnan kokeisiin. Ja kuinkas sitten kävikään.... Ihan huvikseni utelin josko perjantain rauniokokeeseen olisi paikkoja vapaana ja yksi paikka siellä sitten odotti ottajaansa. Hetkellisen mielenhäiriön siivittämänä ilmoitin juniorin soveltuvuuskokeeseen. Tottiksen ei pitäisi tuottaa ongelmaa (kuuluisat viimeiset sanat) ja kaiken järjen mukaan ne kaksi vaadittua maalihenkilöäkin pitäisi nousta kymmenen minuutin sisään. Se hyvä puoli tällaisessa extemporee älynväläyksessä on ettei voi viikkotolkulla jännittää ja hiillostaa koiraa. Kadehdin ihmisiä jotka eivät tiedä mitä jännittäminen tarkoittaa. He vain porskuttavat kokeesta/kisasta toiseen hymy huulilla. Meikäläisellä on nyt noita hylkyjä alla sen verran että niihin alkaa tottua, sisua ja luonnetta ne vaan kasvattavat. Toisaalta olisi kiva saada joku onnistuminenkin välillä, varsinkin kun tietää että koiruudet kyllä osaavat... Noh, huomenahan se sitten nähdään kuinka akkojen käy.