Päästäinen on ovella, ihanasti monta vapaapäivää. Saiskohan sitä nukuttua niin paljon että tämä karmaiseva väsymys edes vähän hellittäisi. Ihan järkyttävä uupumus ollut jo tovin. Eilenkin ihan oikeasti torkahdin työtuoliini kesken työpäivän.

Huomenissa pitäisi lähteä ajelemaan vanhempien luo. Tiedossa olisi vähän siskonlikan muuttotohinoita ja lauantaina rakkaan mummum 90 -vuotis syntymäpäiväjuhlat. Ihan järjetön ikä tuollainen 90 vee. Jotenkin sitä toivoisi ettei itse eläisi niin pitkään. Mummu asustelee vielä itsekseen kotona, mutta ilman vahvaa sukulaisten muodostamaa turvaverkkoa se ei olisi enää muutamaan vuoteen ollut mahdollista. Pelottavaa ja surullista nähdä kuinka ennen niin pirteä ja skarppi mummu pikkuhiljaa taantuu. Pelottavaa on myös ajatella ettei mummu elä ikuisesti. Hän on ainoa elossa oleva isovanhempani, ainoa joka minulla on ikinä ollut. Muut ovat kuolleet ennen syntymääni tai kun olin ihan pieni. Mummu on sellainen suvun matriarkka joka on pitänyt osaltaan suvun näin tiiviinä. Pitäkää huolta vanhuksistanne sillä he eivät elä ikuisesti.