Radiossa pohdittiin aamulla mitä kaikkea puolisot yleensä tietävät toisistaan ja mitä eivät, ja tarvitseeko kaikkea edes tietää. Mietin asiaa ja totesin että tiedän omasta miehekkeestäni aika vähän. Eikä hänkään tiedä kuin murto-osan minun elämänkaarestani. On tiettyjä isompiakin juttuja joita en tiedä ja jotka koskevat meitä yhdessä mutta toisaalta en taida edes haluta tietää. Tieto lisää tuskaa ja tuskaa on elämässä tarpeeksi hakemattakin. Onhan se tietysti vähän hassua että tiedän muutamista ystävistäni enemmän kuin puolisostani, mutta kysymällähän asiat sitten selviää jos tulee pakottava tarve tietää.

Kysymisestä tulikin mieleeni miten vaikeaa sekin voi olla. Mieluummin pähkäillään selän takana ja pikkuhiljaa pähkäilyt muuttuvat "todeksi". Olen huomannut että ne todelliset ystävät kysyvät koska heille oikea totuus on tärkeä. Toisaalta niin se menee itsellänikin joten en ole muita parempi. Jos kuulen itselleni tärkeästä ihmisestä jotain kummaa niin taatusti tavalla tai toisella kysyn asianomaiselta missä mennään. Jos taas kyseessä on minulle samantekevä tyyppi niin hälläväliä.