Ihanaa kun vuorokauden valoisa aika lisääntyy. Samalla lisääntyy levottomuus. Ei malttaisi kököttää kotona, ei jaksaisi sohvalla tai koneella lojuvaa puoliskoa. Ei jaksaisi arkea. Arki on turvallinen, vähän liiankin turvallinen. Hetken tsemppaus latistuu pikkuhiljaa samaan mistä lähdettiin. Viikonloppu poissa kotoa helpotti hieman, toisaalta paluu sai ärsyyntymään.

Viikonloppua sai viettää rakkaan lapsen seurassa. Jälleen se oli niin mukavaa ja piristävää, mutta myös raskasta. Pienen ihmisen huomionkipeys  on väsyttävää, pienen ihmisen halaus niin aito. Aito on myös se ilo kun tavataan pitkästä aikaa. Opeteltiin milloin sanotaan kiitos ja milloin ole hyvä, kippisteltiin ja saunottiin. Saunassa ammuttiin vesipyssyllä ja kiljuttiin kun vesi oli kylmää. Tuo lapsi on valopilkku niin monelle ihmiselle :)