Tulipa telttailtua. Ensimmäinen yö oli varsin nenäthuurruttava kokemus, eli saipahan todellakin mönkiä tiiviimmin makuupussin uumeniin. Onneksi oli nelijalkaiset lämpöpatterit kyljessä lämmittämässä. Tai itseasiassa oli erikseen varpaidenlämmitys ja kyljenlämmitys. Seniorillamme oli hyvin närkästynyt ilme kun aamulla viiden maissa avasin makuupussin ja tarjosin hälle mahdollisuutta käydä varhaispisulla ulkona. Jos se osaisi puhua olisi se varmaankin tokaissut "Hulluko nää olet että muka tähän aikaan ulos menisin. Mene kuule ihan yksinäs vaan ja anna mun nukkua!" Toinen yö olikin huomattavasti lämpimämpi ja sade lauloi unilaulua läpi yön. Mahtavaa :)

Vaikka olikin mukavaa viettää aikaa vanhempien kanssa oli todella masentavaa nähdä kuinka väsynyt ja kipeä isä oli. Tosin hää piristyi selkeästi meidän siellä ollessa mutta silti hän on kuin varjo entisestä. Toivottavasti äiti nyt saa hänet uudelleen lääkäriin kun lääkekuuri loppuu. Ainakin kontrollikäynti on aivan ehdoton. Lomafiilikset latistuivat huomattavasti kun huoli painaa. Ei jaksa iloita ja omia vanhoja asioita pompahtelee mieleen. Tulee mietittyä menneisyyttä ja sitä miten erilailla asiat voisivat olla jos ja jos ja jos...  Vaikka menneisyys on tehnyt minusta minut voisin silti muuttaa muutaman vuoden pois. En voi käsittää miten sitä jumittuikin kaikkeen siihen shittiin vaikka tiesi että loppu tulee ennemmin tai myöhemmin. Valitettavasti se tuli vasta myöhemmin.